Haasteita, mahdollisuuksia ja yhteisiä unelmia - ekoyhteisöjen kokemuksia kartoittamassa halki Suomen
Aino Hellberg
Minä ja ajokkini matkan alkumetreillä metsätiellä Mänttä-Vilppulassa.
Muistan elävästi, kun vuosia sitten slovakialaisessa ekoyhteisössä tein muiden vapaaehtoisten kanssa satoja vuosia vanhan rakennuksen purkutyötä helteisenä päivänä ja raahasin puita metsästä. Kärvistelin ulkona kylmässä suihkussa ja ajattelin, että elämä ekokylässä on todella rankkaa. Jokin siinä silti viehätti, ja ajatus jäi itämään.
Viime vuosina olen jälleen pohtinut ekokyläasumista Suomessa tai ulkomailla. Pyrin toteuttamaan kestävää elämäntapaa parhaani mukaan ja vuonna 2018 aloittamani kestävän kehityksen opinnot ovat tuoneet myös paljon asiantuntemusta aiheesta. Koen silti, että tietyt yhteiskunnalliset rakenteet, odotukset ja tottumukset ovat estäneet tai ainakin hidastaneet haluamani elämäntavan toteuttamista. Se elämäntapa voisi kuitenkin olla mahdollinen, eikä välttämättä niin rankkaa, kuin ensimmäinen ekokyläkokemukseni tai Ylen Omavaraiset-sarja antaa ymmärtää. Ekokylissä ja muissa yhteisöllisissä ekohankkeissa tehdään merkittävää työtä kestävän kehityksen edistämiseksi. Tämä työ tehdään vähin äänin, ihmisten arjessa, ruohonjuuritasolla. Yhteiskunnan ekologiset, sosiaaliset ja taloudelliset haasteet ovat suuria kysymyksiä, mutta ekokylissä tehdään juuri niitä pieniä asioita, joista vastaukset voivat löytyä.
Minua kiinnosti päästä kurkistamaan suomalaisiin ekoyhteisöihin ja -hankkeisiin. Keväällä keksin tiedustella SKEY:ltä opinnäytetyön aihetta. SKEY haluaa helpottaa yhteisölähtöisten ekohankkeiden toteuttamista, ja yhtenä keinona on selvittää, millaisia laki- ja lupa-asioihin liittyviä haasteita, ja toisaalta myös onnistumisia, näissä hankkeissa on kohdattu. Tutkimuksen kärjeksi otettiin maankäyttö ja rakentaminen, sillä Euroopan ekokyläverkosto on tehnyt alustavan kyselyn, jonka mukaan 80% ekokylien asukkaista kokee rakennusluvat haastavimmaksi osa-alueeksi ekokylien kannalta.
Haastattelut oli täysin mahdollista toteuttaa etänä, mutta itse koin, että tämä työ tarjosi mahdollisuuden tutustua mielenkiintoisiin paikkoihin ja ihmisiin ihan livenä. Aloin heti suunnitella ensimmäistä haastattelukierrosta Keski-Suomeen, jossa onkin pieni yhteisöjen ”keskittymä”. Kulkuneuvoksi valikoitui sähköpyörä, junat ja bussit - autoa kun en omista. En ollut kylläkään koskaan pyöräillyt yli kahtakymmentä kilometriä, joten edessä oli aivan uudenlainen seikkailu.
Vesisateita ja todella huonokuntoisia teitä lukuun ottamatta matka taittui varsin kivuttomasti. Aikatauluni oli tosin hieman pähkähullu, sillä tein viisi haastattelua neljässä päivässä. Haastattelut toteutettiin milloin missäkin, yleensä luonnon helmassa. Ikimuistoisia olivat etenkin haastattelut metsäisen kallion näköalapaikalla sekä kasvimaan keskellä vesisateessa. Minulle esiteltiin innolla mm. terra preta -urinaaleja ja humanure-huusseja, mielikuvituksellisia rakennusprojekteja sekä yhteisöjen asukkaita. Olin suorastaan liikuttunut, miten lämpöisesti ja mielenkiinnolla minut otettiin vastaan yhteisöissä. Ehdin hieman viettää aikaakin niissä esimerkiksi saunomisen, uimisen ja mielenkiintoisten keskustelujen merkeissä. Mieleeni jäi erityisesti se, miten erään yhteisön asukas kuvasi ekokyläelämää rantasaunassa istuessamme: ”Tämä on luksuselämää”. Sellaiseksi minäkin sen koin.
Haastattelut toteutettiin arkisten puuhien, kuten rikkaruohojen kitkemisen, lomassa.
Ensimmäisen haastattelukierroksen aikana olin nähnyt niin erilaisia todellisuuksia, kuullut niin paljon tarinoita ja sellaista viisautta, että päässäni surisi. Minulla oli sellainen tunne, että se surina prosessoituisi myöhemmin joksikin toiminnaksi. Aloin nähdä ekokylä-tyyppisessä paikassa asumisen realistisena. Haastattelujen tulokset olivat kuitenkin päässäni sitäkin sekavampana vyyhtinä, enkä löytänyt vielä mitään punaista lankaa. Haastatteluissa keskusteltiin laajasti oikeastaan kaikenlaisista yhteisöissä koetuista haasteista. Kävin heti tuolta reissulta kotiuduttuani SKEY:n kesätapaamisessa Koskella. Koska pääni oli vielä niin pyörällä, en pystynyt esittämään mitään suuria johtopäätöksiä haastattelujen pohjalta, mutta oli mahtavaa nähdä ihmisiä, joiden kanssa tätä työtä yhdessä tehdään. Toteutin muutaman haastattelun myös Zoomilla, puhelimitse ja laina-autolla. Pikkuhiljaa aloin huomata, että tietyt teemat nousivat haastatteluissa toistuvasti esiin. Opinnäytetyöni nimeksi oli suunnitteluvaiheessa päätetty ”Rakentamisen ja maankäytön haasteet ja menestystarinat yhteisölähtöisissä ekoprojekteissa”. Entäpä, jos pääasialliset haasteet eivät liittyisikään maankäyttöön ja rakentamiseen?
Tässä tiipiissä tehdyn haastattelun jälkeen kävimme haastateltavan kanssa poimimassa mustikoita.
Toinen pyöräretki suuntautui itäiseen Suomeen. Tällä kertaa koin pieniä vastoinkäymisiä julkisen liikenteen kanssa - myöhästyin esimerkiksi vaihtojunayhteydestä pyöräni takia, minkä vuoksi matkustin 13 tuntia ensimmäisenä päivänä. Mutta ei sillä ollut väliä. Tälläkin kertaa pääsin näkemään monta kiehtovaa projektia ja kuulemaan ihmisten tulevaisuuden visioita. Kävimme keskusteluita muun muassa omavaraisuudesta ja erilaisista ansaintamuodoista. Haastatteluiden perusteella selvää oli ainakin se, että rahan ja tekijöiden puute on haasteena lähes kaikissa ekoyhteisöissä. Ihmisten sitoutuminen yhteisössä elämiseen on usein heikkoa, jos siinä ei ole omaa rahaa kiinni. Omavaraisuus ja päivätyö voivat olla vaikea yhtälö. Jotkut onnistuvat työllistämään itsensä yhteisön avulla. Eräs haastateltava totesikin, että maaseudun elävöittämiseksi tarvitaan paitsi uudenlaisia asumisratkaisuja, myös uusia ansaintamuotoja, kuten osuuskuntia - jotka eivät varsinaisesti ole uusia, mutta ainakin aliarvostettuja. Tässä vaiheessa olin huomannut, että ekokylien ja -yhteisöjen erilaiset omistussuhteet ja toimintamuodot (yhdistys, osakeyhtiö jne.) ovat yhteydessä koettuihin haasteisiin.
Tämä yhteisö elävöittää maaseutua myös eurooppalaisten vapaaehtoistyöntekijöiden voimin.
Viimeinen haastatteluretki huipentui upeisiin pyöräilymaisemiin Päijänteen kansallispuiston läpi. Tuolloin pyöräilin pisimmän yhtäjaksoisen matkan, 65 kilometriä. Yhteensä kilometrejä tuli kuukauden aikana aika tarkalleen 500. Tunnen itseni etuoikeutetuksi, että olen saanut tutustua näihin paikkoihin ja ihmisiin - kiitos siis kaikille, jotka olen kohdannut matkan varrella etänä tai livenä! Kokemukseni perusteella ekoyhteisössä eläminen on ajoittain rankkaa, mutta myös luksusta, ja ennen kaikkea mahdollista. Toivon, että tästä työstä on jonkinlaista yhteiskunnallista hyötyä. Mielestäni ekokylillä on vääränlainen maine - mikäli olen tämän työn aikana onnistunut oikaisemaan edes yhden ihmisen ennakkoluulot, niin voin sanoa onnistuneeni. Uskon, että tämä työ poikii paljon keskustelua ja vie asioita jonkin verran eteenpäin. Tutkimuksen aiheita ekokylistä riittäisi vaikka loputtomiin!
Monet kohteina olleista yhteisöistä sijaitsivat järvimaisemissa, joissa oli ihanaa uida ja saunoa.
Nyt on aika istahtaa alas ja vetää tulokset yhteen. Jos unohdetaan raha, oikeiden ihmisten löytäminen ja sitouttaminen, sekä yhteisön sisäiset jännitteet, niin minkä asioiden arvelet aiheuttavan suurimpia haasteita suomalaisissa yhteisöllisissä ekohankkeissa? Muista vilkuilla SKEY:n kanavia syksyllä, sillä tulokset julkaistaan syys-lokakuun aikana.
RSS Feed
