Tarina tanskalaisesta seeprasta
Baltic Ecovillage Network -seminaariin Tanskan Hallingelillessä 15.-21. syyskuuta 2017 osallistuivat Skeyn edustajina Satu Majamaa, Arne Verhaegen ja Selma Kilpi. Seminaarin tehtävä oli kahtalainen: ensinnä pohdittiin BENin toiminnan luonnetta ja merkitystä. Sen selkiinnyttyä perehdyttiin nuorisovaihto-ohjelmien rakentamiseen. Satu ja Selma osallistuivat työryhmään, jonka tavoitteena on hakea rahoitusta ”Sociocracy in Action” tapahtumille. Valitettavasti aikataulu seuraavaan hakuun oli liian tiukka. Toivottavasti asia etenee tavalla tai toisella helmikuun hakuun mennessä. Ensimmäisessä vaiheessa tarkoitus oli järjestää sosiokratian fasilitointikurssi Virossa ja nuorisoleiri Livonsaaressa, mutta yllättäen tankalaiset ideoivat sosiokratiakurssia Hollantiin ja sosiokraattista wild camp -nuorisovaihtoa Tärkkilään. Saapa nähdä, miten etenee.
Arne jatkoi KA2 pakolaisprojektin visiointia. Muita mielenkiintoisia avauksia oli tanskalaisten ”Learnign from grandmothers” sekä Saksan Schloss Tondorfin Thomas Meierin ideoma Itämeren purjehduskiertue, jonka päätepisteenä Tallinna GEN konferenssin edellä.
Hallingelille on yksi Tanskan lukuisista yhteisöllisistä kylistä, joista vain osalla on kytkös ekokyläverkostoihin. Kylässä asuu 50-50 aikuista ja kolmisenkymmentä lasta. Kylään on järjestetty myös senioriasumista.
Alkuperäiskansaistumista etsivän näkökulmasta meininki ei ole kovin juurevaa, mutta monin omin tavoin kaunista, mukavaa ja toimivaa kuitenkin. Otan esimerkiksi kylän saunan päärakennuksen edustalle kaivetun lammen rannalla. Ulkoisesti se ole suomalaisittain kovin uskottava: pyöreä, sininen pömpeli suurine ikkunoineen muistuttaa enemmän muumien uimahuonetta kuin saunaa. Keskieurooppalaiseen tyyliin minkäänlaista pesupaikkaa tai vedenlämmitysjärjestelmää ei ole, eikä nakuna vilvoittelu ole suotavaa. Mutta kiuas on suomalaista tekoa ja ainakin enemmän osan vuodesta saunan kokoon nähden riittävä. Aurinkoisella säällä iltapäivän aurinko avittaa kiuasta lämmityspuuhassa mukavasti. Kohtuullisen hyvät löylyt ja ok uimapaikka. Kouluarvosana 7.
Jotakin Hallingelillessä on sellaista, mitä suurella todennäköisyydellä missään toisessa eurooppalaisessa ekokylässä ei ole:
Olipa kerran pieni tanskalainen tyttö, joka rakasti seeproja. Koululaukut, kumisaappaat, sadetakit... kaikki piti saada seeprakuviolla. Ja unelmien täyttymys olisi tietenkin ollut ikioma seepra. ”Älytön ajatus”, sanoivat aikuiset ”eihän Afrikan savannien eläin voisi mitenkään menestyä tässä ilmanalassa!”. Tyttö sulki suunsa, mutta syvällä sisimmässään hän elätteli uneelmaansa vuosikausia säästöliekillä kituuttaen. Kun tyttö kasvoi aikuiseksi ja muutti kylään, jossa kesyt kavioeläimet laidunsivat ekotalojen lomassa, hän tuumi: ”Jospa sittenkin...” ja alkoi kirjelmöidä eläintarhoihin ja sirkuksiin: ”Arvoisa vastaanottaja, jos teillä joskus sattuu olemaan tarve sijoittaa työuransa päättänyt seepra hyvään kotiin, mielelläni sellaisen tarjoaisin.” Ja niin koitti päivä, jolloin eläintarhasta soitettiin. Villin kaunis seepra laiduntaa nyt hevosten, ponien ja muulin seurassa Hallingelillessä. Kun unelmistaan pitää kiinni, ne voivat toteutua. Sen pituinen se.
Selma
Arne jatkoi KA2 pakolaisprojektin visiointia. Muita mielenkiintoisia avauksia oli tanskalaisten ”Learnign from grandmothers” sekä Saksan Schloss Tondorfin Thomas Meierin ideoma Itämeren purjehduskiertue, jonka päätepisteenä Tallinna GEN konferenssin edellä.
Hallingelille on yksi Tanskan lukuisista yhteisöllisistä kylistä, joista vain osalla on kytkös ekokyläverkostoihin. Kylässä asuu 50-50 aikuista ja kolmisenkymmentä lasta. Kylään on järjestetty myös senioriasumista.
Alkuperäiskansaistumista etsivän näkökulmasta meininki ei ole kovin juurevaa, mutta monin omin tavoin kaunista, mukavaa ja toimivaa kuitenkin. Otan esimerkiksi kylän saunan päärakennuksen edustalle kaivetun lammen rannalla. Ulkoisesti se ole suomalaisittain kovin uskottava: pyöreä, sininen pömpeli suurine ikkunoineen muistuttaa enemmän muumien uimahuonetta kuin saunaa. Keskieurooppalaiseen tyyliin minkäänlaista pesupaikkaa tai vedenlämmitysjärjestelmää ei ole, eikä nakuna vilvoittelu ole suotavaa. Mutta kiuas on suomalaista tekoa ja ainakin enemmän osan vuodesta saunan kokoon nähden riittävä. Aurinkoisella säällä iltapäivän aurinko avittaa kiuasta lämmityspuuhassa mukavasti. Kohtuullisen hyvät löylyt ja ok uimapaikka. Kouluarvosana 7.
Jotakin Hallingelillessä on sellaista, mitä suurella todennäköisyydellä missään toisessa eurooppalaisessa ekokylässä ei ole:
Olipa kerran pieni tanskalainen tyttö, joka rakasti seeproja. Koululaukut, kumisaappaat, sadetakit... kaikki piti saada seeprakuviolla. Ja unelmien täyttymys olisi tietenkin ollut ikioma seepra. ”Älytön ajatus”, sanoivat aikuiset ”eihän Afrikan savannien eläin voisi mitenkään menestyä tässä ilmanalassa!”. Tyttö sulki suunsa, mutta syvällä sisimmässään hän elätteli uneelmaansa vuosikausia säästöliekillä kituuttaen. Kun tyttö kasvoi aikuiseksi ja muutti kylään, jossa kesyt kavioeläimet laidunsivat ekotalojen lomassa, hän tuumi: ”Jospa sittenkin...” ja alkoi kirjelmöidä eläintarhoihin ja sirkuksiin: ”Arvoisa vastaanottaja, jos teillä joskus sattuu olemaan tarve sijoittaa työuransa päättänyt seepra hyvään kotiin, mielelläni sellaisen tarjoaisin.” Ja niin koitti päivä, jolloin eläintarhasta soitettiin. Villin kaunis seepra laiduntaa nyt hevosten, ponien ja muulin seurassa Hallingelillessä. Kun unelmistaan pitää kiinni, ne voivat toteutua. Sen pituinen se.
Selma
RSS-syöte
