Nuorisovaihdossa Espanjassa: suhde itseen, toisiin ja maailmaan
Olin 18.-26.10. viime vuonna Espanjassa AlmaMundi-ekoretriittikeskuksessa järjestetyssä nuorisovaihdossa viiden muun SKEY:n lähettämän suomalaisen kanssa. Nuorisovaihdon aiheina olivat suhde itseen, suhde toisiin sekä suhde maailmaan. Käsittelimme näitä aiheita tuon viikon aikana muun muassa erilaisten työpajojen, ryhmä- ja pariharjoitusten, keskustelujen ja ohjaajien esittämien ideoiden avulla. Alkuillasta jatkoimme aina pintaan nousseiden ajatusten sekä tunteiden käsittelyä reflektiopiireissä maakohtaisten ryhmiemme kanssa.
Tarkoituksen mukainen kommunikaatio on olennaisessa roolissa rakennettaessa syvempää suhdetta toisiin. Eräs katsontakanta mielekkäämpään vuorovaikutukseen on kommunikaatiotyökalu NVC eli nonviolent communication, joka on suomennettu esimerkiksi myötäeläväksi vuorovaikutukseksi. NVC:ssä ilmaistaan ensin mahdollisimman objektiivinen havainto, sitten siihen liittyvä tunne, tämän jälkeen tunteeseen liittyvä tarve ja viimeisenä esitetään jokin konkreettinen ehdotus. Olin kuullut NVC:stä joitakin kertoja jo aiemminkin, mutta vasta nuorisovaihdossa pääsin itse siihen sisälle, kun harjoittelimme konfliktiarkojen esimerkkitilanteiden käsittelyä NVC:n avulla.
Suhdetta maailmaan tutkimme ensisijaisesti käytännönläheisemmin tutustumalla niin sähkö- ja vesiverkon ulkopuolisen AlmaMundin käytännön järjestelyihin kuin patikoimalla, kajakoimalla ja metsäkylpemällä. Metsäkylpiessämme olimme metsässä kulkiessamme erityisen tietoisesti läsnä, kaikilla aisteillamme. Yksi nuorisovaihdon vetäjistä, Etienne Corish, on valtuutettu metsäkylpyohjaaja.
Neljän muun suomalaisista kanssa matkustimme koko matkan Suomesta Espanjaan maata pitkin, Turku-Tukholma -lauttaa lukuun ottamatta. Usein pitkien matkojen maata pitkin matkustaminen saatetaan nähdä monimutkaisena ja vaivalloisena, mutta saimme kokea sen hyvin merkitykselliseksi tavaksi matkustaa. Menomatkalla Suomesta Espanjaan saimme jo alkaa tutustua paremmin toisiimme, myös yhdessä kohdattujen haasteiden kautta. Ensimmäinen junamme Ruotsissa saapui perille yli tunnin myöhässä, joten myöhästyimme kaikista myöhemmistä yhteyksistä, joita oli varattu läpi Euroopan. Etsimme kuitenkin yhdessä vaihtoehtoisia yhteyksiä ja kykenimme koko ajan jatkamaan matkantekoa eteenpäin kohti Espanjaa. Perille saavuimme kaikesta huolimatta ajoissa ennen kurssin alkua, vaikkakin 16 tuntia suunniteltua myöhemmin.
Paluumatkalla muutaman päivän pituinen juna- ja bussimatka toimi hyvänä siirtymävaiheena kohti arkea – se antoi mahdollisuuden valmistautua siirtymään nuorisovaihdon parantavasta ja rennon vapaasta ilmapiiristä kohti arjen haasteita. Matkani viimeisellä pätkällä Helsingistä Joensuuhun mietin vihkooni sitä, miten voisin rikastaa arkeanikin enemmän läsnäololla, rehellisyydellä sekä haavoittuvaisuudella. Matkalla kykenimme reflektoimaan kokemuksiamme sekä harjoittelemaan ja kertaamaan opittuja taitoja, kuten NVC:tä.
Itselleni jäivät kaikista päällimmäisinä mielikuvina mieleen herkät hetket ryhmäreflektioissa sekä viimeisen illan iltanuotio vuorien ympäröimän tähtitaivaan alla.
Viljami Nojonen
Jos haluat lisätietoja siitä, miten sinäkin voit päästä SKEY:n kautta nuorisovaihtoon Eurooppaan, voit olla yhteydessä hankekoordinaattoriimme sähköpostitse skey.ry.info (at) gmail.com, tai liittyä SKEY:n sähköpostilistalle lähettämällä pyynnön osoitteeseen skey.pj (at) gmail.com. Sähköpostilistalla saat tietää etunenässä kaikista SKEY:n järjestämistä tapahtumista sekä yhteistyössä järjestetyistä ulkomaanvaihdoista ja -koulutuksista.